ilmiliekki_1

Ilmiliekki Quartet

Yleisöjä yli genrerajojen sytyttävä Ilmiliekki Quartet on kuulunut yli vuosikymmenen suomalaisen musiikkikentän kärkinimiin. Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä jazzmuusikoista koostuva kvartetti on kerännyt kiitosta ja palkintoja uransa alusta lähtien. Suomen ja Euroopan lisäksi Ilmiliekki Quartet on esiintynyt Yhdysvalloissa muun muassa Lincoln Centerissä New Yorkissa, Kanadassa, Australiassa mm. Brisbanen jazzfestivaaleilla sekä Uudessa-Seelannissa.

Trumpetisti Verneri Pohjola, pianisti Tuomo Prättälä, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Olavi Louhivuori perustivat yhtyeen tammikuussa 2002. Jo saman vuoden heinäkuussa kvartetti voitti Pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailun, ja vuosina 2003–2006 Jazzrytmit-lehden järjestämän suomalaisten kriitikkojen vuotuisen yhtyeäänestyksen. Kaikkien aikojen ensimmäinen Teosto-palkinto myönnettiin 2004, samoin nimitys Finland Festivalsin Vuoden Nuoreksi Taiteilijaksi.

Yhtyeen musiikki vuorottelee vapaasti improvisoitujen ja sävellettyjen osuuksien välillä tarjoten väyliä muusikoiden keskinäiselle kommunikaatiolle teemojen ympärillä. Tiukasti yhteen hioutuneen ryhmän melodinen ja intensiivinen soitanta koskettaa yleisöä yli lajien ja maantieteellisten rajojen. Jäsenten omien kappaleiden lisäksi Ilmiliekki on esittänyt tulkintojaan Björkin, Ornette Colemanin, Tom Waitsin, Radiohedin ja Suzanne Vegan tuotannosta. Yhteistyössä laulaja Emma Salokosken kanssa tehdyllä Vi sålde våra hemman -albumilla kuultiin lisäksi kansanlauluja sekä lauluiksi sovitettuja runoja.

Ilmiliekki Quartetin voima kumpuaa ensemble-työskentelystä sekä näkemysten, asenteen ja rohkeuden jakamisesta, mikä synnyttää poikkeuksellisen luovaa ja ilmaisuvoimaista musiikkia.

Julkaisut:
- March of the alpha males, 2004
- Take it with me, 2006
- Vi sålde våra hemman, 2009

Keikka-arvostelu, Turun Sanomat 14.9.2014